sunnuntai 26. lokakuuta 2014

DIY KORVIKSET JA TUUNATTU NEULE

Nämä kangasmaalitussilla värkätyt korvikset ja tuunattu neule oli ihan mun suosikkeja kesällä. Vähänhän tämä postaus tulee myöhässä, mutta hiukka piristystä kaamoksen keskelle neonvärien kera katsokaas! :) 


Neule on tuommoinen perus akryylipolyamidisekoitus henkkamaukalta. Neonpinkin kangasmaalin töpöttelin siihen hieman liukuvärjätysti suoraan tuubista ja vähän meikkisienellä sotkien.

Korvikset on yhtä kuin kaksi palaa pitsiliinaa. Värjäsin tuolleesti semihuolimattomasti osan pitsiliinasta - täällä sitä alkuperäistä ideaa - josta sitten leikkelin palasia. Värin kuivuttua kovetin valkoisen eli nurjan puolen korviksista vielä mod podge -liimalla. Sitten vaan korviskoukut kiinni!

Kangasvärit ovat muuten Tigerista, mutta enpä usko, että niitä on enää saatavilla siellä. Ostin lisää kankaille tarkoitettuja neonmaaleja Sinooperista. Tosin ne taitavat odotella laatikossa ensi kesää ja uusia ideoita.


Alla hieman lähikuvaa tuotoksista. Hyvin huomaa muuten valon eron kuvissa. Kaksi ekaa kuvaa on napsittu joskus kesäkuussa ja alla oleva tänään lokakuussa. Masentavaa... o.O Noh, nimimerkillä 7 ja puoli viikkoa Meksikon lomaan. Ayyyyy carambaaaaa! :P

 

maanantai 9. kesäkuuta 2014

HELSINGIN SAMBACARNAVAALIT 2014 - ROSEIRAN MYSTEERI

Täällä väsynyt, mutta onnellinen sambista moi! :D Lauantaina tuli sitten sambattua oikein olan takaa Helsingin kaduilla. Nukuttua sitäkin vähemmän. Viikonlopun ensimmäinen yö meni heräillessä jännitykseen ja karnevaalien jälkeinen yö taas juhlimiseen. Suomen sää oli kerrankin mukana fiiliksessä ja juuri täydellinen! Ei liian kuuma tekokuituvaatteiden ja peruukin kanssa, mutta kuitenkin saatiin nauttia auringonsäteistä. 


Eihän siihen pukuun saatu tuhraantumaan kuin pari kuukautta ja varmaan 100 tuntia. Toim huom! Kaikki on tehty itse alusta asti. :)


Tässä meitin II ala. Näille naisille me leikittiin kaverin kanssa kerhotätiä koko kevät. Ei vaisinkaan, kaikki olivat olivat huippuja ja ryhmäfiilis mitä mahtavin! ^_^

ROSEIRA RATKAISEE MYSTEERIN? 

...oli meidän Roseira-sambakoulumme aihe.

Mitä yhteisä on samballa ja salapoliisiromaanilla? Kumpikin kuuluu kesään. :) 

Tässä pientä briiffiä Mysteerisestä kulkueesta ja sen juonenkäänteistä.


Comissão de Frente: Mysteerinen rikos. Nämä leidit olivat palveluskuntaa, jotka häärivät rikospaikan edessä aivan kulkueen ensimmäisinä.


Abre alas (I vaunu): Rikospaikka. Tyypillisenä mysteerisenä rikospaikkana on usein esim. kartano - kuten meilläkin. Mukana salapoliisi Sherlock Roseira, eversti Keltanokka, neiti Punakulta, rouva Siniverinen, pastori Viherlevä, rouva Valkopesu ja professori Purppuravalo.



Ala das baianas: Keltainen lehdistö on jo paikalla heti rikoksen jälkeen!


I ala dança: Väärät johtolangat ja valheiden verkko. Rikoskirjallisuuden poliisit ja lukija harhautuu ja sotkeutuu aluksi vääriin johtolankoihin.


Ala das Passistas. Esitanssijoiden eli passistojen asut ovat saaneet inspiraatiota brittiläisen dekkarin kultakaudelta eli 1920-luvulta. 



Ala da Bateria eli meidän soittajat. Tarinan poliisivat soittavat saman pillin mukaan ja ovat pihalla syyllisestä...


Roseiran lippupari.


Ala das Crianças: Hurja takaa-ajo. Lapsiala autoineen pakenemassa. :)


Äiti-lapsi-ala: Viattomana vangitut. Takaa-ajo päättyy kiinniottoon ja rikolliset pätyvät kaltereiden taakse. 


II alegoria: Oikeuden vaaka. Vaunun päädestaque kuvastaa oikeuden vaakaa - aika punnita todisteet.


II ala dança: Salattu henkilöllisyys. Etsivä paljastaa meidän salatun kaksoishenkilöllisyyden.


III alegoria: Ratkaisu. Joko ratkaiset mysteerin - kuka teki rikoksen??? ;)

Sambakulkueen voittajan mysteeri ratkeaa ylihuomenna keskiviikkona. Siihen asti jännitetään mikä sambakouluista on voittaja. Mä olen vahvasti sitä mieltä, että Roseiran Mysteeri vie voiton...  :)
 

lauantai 31. toukokuuta 2014

CARNAVAALIVALMISTELUJA

Huh hellettä sanoi sambista kevättä! Kuten on tullut mainostettua, allekirjoittanut korkkaa sambakarnevaalineitsyytensä viikon päästä lauantaina Helsingissä. Vaatimattomasti muutaman kymmenen tuhannen ihmisen edessä. Ei paineita. Eipä! o.O 

Asuja ollaan karkeasti arvioituna työstetty semmoinen 100 tuntia. Toki aikaa on syönyt alanjohtajuuskin. Me kun kaverin kanssa pöhlöinä ekakertalaisina suostuttiin huolehtimaan koko alastamme eli pienryhmästämme. Sitten ollaan hitsattu ja ommeltu ja liimattu ja saksittu ja välissä reenattukin! Niin ja tietty leikitty askartelu- ja kässäohjaajaa! :D



Koska samba-asut ovat vielä MYSTEERI - mennään toistaiseksi muunlaisilla valmistelukuvilla. Kynnet piti tietty ottaa tällä kertaa limenvihreinä ja vähän riikinkukkoakin, niin kuin asussakin on.



Ompelin siinä asujen lomassa tuommoisen mekonkin iltajuhlaan. Nämä alehuivit olivat aiemmin toppi, mutta fiksasin niistä nyt mekon ompelemalla tuollaisen mustan ryppylisäosan rintamuksen kohdille. Tästä kunnon kuvaa myöhemmin...



Mekon kaveriksi on tarkoitus tulla tuommoinen diy-pitsikaulakoru. Sen olen väsännyt sotkemalla neon-värisillä lasten t-paitatusseilla pitsiliinaan. :) Tästäkin lisää kuvaa seuraa...

Hei tällä erää ei mulla muuta! Lupaan kunnon kuvasatoa karnevaalien jälkeen. Tulkaa ihmeessä paikalle. Me ollaan ainakin siellä! :D

Eli lauantaina 7.6.2014 lähdetään noin kello 15 Senaatintorilta etenemään. Meidän Tampereen Roseira-koulumme on käsittääkseni kolmantena lähdössä. Meitsi on siellä oman kulkueen suht loppupäässä mustan-vihreissä releissä. :) Lisää infoa karnevaaleista täällä.

TERVETULOA! BEM-VINDO! :)

torstai 1. toukokuuta 2014

ONE IN A MINION

Värikästä vappua kaikille!!!!! :) Eilen tuli vietettyä vappuaattoa perinteisellä tavalla, eli kaverin jokavuotisissa naamiaisissa. Mä tehtailin diy-asun ilman minkäänlaista budjettia, eli nollahintaan jo olemassa olevilla tarvikkeilla. Mun hahmoni oli Itse Ilkimys -leffan minion, a.k.a. juustonaksu. :D


Farkkuhaalarit, keltainen trikoopaita ja kengät löytyivät jo valmiina kaapista. Pipon ompelin vanhasta kulahtaneesta topista ja minionin "hiukset" tein mustalla paksulla langalla. Rinnuksiin tulostin juustonaksujen G-logon, jonka päällystin kontaktimuovilla ja kiinnitin hakaneulalla. Goggelsit tein vessapaperirullasta, jesarista ja nauhan trikoosta. Tadaaaa! Ilmainen naamiaisasu vaatii vaan vähän mielikuvitusta. ;) Tosin yökerhoillessa suurin osa oli sitä mieltä, että mulla on ajolasit päässä... o_O Yhden "Ihana minioni!" -kommentin kuulin. :)


Eikö ookkin selkee yhdennäköisyys??? :D

Kuva täältä

Mä oon nykyään niin HC minioni-fani, että tilasin itelleni "one in a minion" -paidankin! Oon nähnyt leffatkin pariin otteeseen ja kovasti oottelen kolmosta. Voiskohan joku kehittää tuollaisen minionin lemmikiksi kotiin??? :D

Kuva täältä.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

HARAKKAILUA, HITSAILUA, SARJATUOTANTOA JA RIOOOOO

Jokin aika sitten mainostin täällä kuinka olen hurahtanut syksyllä aloittamaani karnevaalisambaan. No nyt on sitten vietetty tuntitolkulla aikaa sambakoululla talkoillessa ja kässäkerhotätiä leikkiessä. Tänään tuli kaavotettua ja ommeltua lähes viiden tunnin ajan. Mulle aika HC:tä touhua! Vaikka vaatetusalantutkinto löytyykin plakkarista, niin kaavotus oli ammattikorkeassakin ihan yökkishommaa. Noh, mitäpä sitä ei tekisi oman ryhmänsä ja koulunsa eteen! Voittamaanhan sinne Helsingin sambakarnevaaleille ollaan menossa. :)


Meitsi suu viivana ja kieli poskessa. Tarkkuutta vaatii senkin takia, että pukuihin varattua kangasta on vain se tietty määrä...



Tässä vähän sniikpiikkiä meitin pienryhmän asuun. Enempää ei valitettavasti vielä saa paljastaa... ;)


Niin ja mainitsinko, että hitsaamaankin ollaan opittu??? :D Ihan ite oon rinkkani väännellyt ja hitsannut! Ja jesseteipannut...

 

Aiheeseen liittyen käytiin eilen tsekkaamassa leffassa Rio 2 -animaatio. On muuten sitten ainoa leffaformaatti tuo animaatio, johon mun mielestä passaa 3D! 

Pistäkeehän kalenteriin muuten tuo lauantai 7. kesäkuuta. Silloin ollaan jamittelemassa Helsingin karnevaaleilla! :)


maanantai 7. huhtikuuta 2014

BAAWO THE BÖLLÖTYYNY

...vai oliko se koala tai kisu sittenkin? o.O 

Tämmöinen kysymys minulle esitettiin ensimmäisen tyynyn nähneen henkilön taholta. Vilpittömästi parhaani mukaan koitin kopioida omaa ohjettani Baawo bamburätistä, mutta jossain kohtaa meni vissiin pieleen. No ei hätiä mitiä, kyseisen tuparilahjan saaja tunnisti hahmon kuitenkin pöllöksi! :)

Ihan samoilla kerros- ja pylväsmäärillä en Baawoa kopsannut, mutta noin niin kuin periaatteessa onnistuisi tuolla rätinkin ohjeella. Materiaalina käytin trikookudetta ja koukku oli kokoa 8. Sisuksiksi survoin Ikean halpistyynyn. Valkoista kudetta ei löynyt omista kätköistä, joten silppusin yhden valkoisen toppini kuteeksi. :) 


Tällä hetkellä on listalla sen tsiljoona diy-sisustus-projektia, koska meitsi on taas muuttamassa! Jeiiiii!!!!! :D Yhteen jos toiseenkin liittyy tuo trikookude, joten pysykeehän linjoilla... ;)

perjantai 14. helmikuuta 2014

YSTÄVÄLLISTÄ PÄIVÄÄ

Mä olen ollut yhtä sydäntä ja pinkkiä lasia melkein koko viikon. Varmaan vaikuttanut pehmentävästi päähän tämä orastava lunssa. :D Onneksi meillä Suomessa ystävänpäivä on tarkoitettu kaikille rakkaille ihmisille - ei vain sille yhdelle ainoalle. :)


Meillä on tyttökavereiden kanssa tapana järkätä jotain ystävänpäivänä. Tänään kokkaillaan yhdessä ruokaa - ehkä otetaan lasi tai useampikin kuohuvaa myös... Virkkasin kaikille illan kavereille tuommotteet sydämelliset pannunaluset. Nopsaa ja ah, niin ihanan pinkkiä!


IHANATA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ TEILLE KAIKILLE!!! ^_^












lauantai 4. tammikuuta 2014

JOKA ILTA KUN METALLILANKALAMPPU SAMMUU

Mun uudenvuodenlupaukseni oli tällä kertaa se, että en lupaa mitään. Paitsi että ihan vähän koitan ryhdistäytyä blogini kanssa. Ja ruokavalioni kanssa - joka tällä hetkellä on joku muka-tavallaan-vähäninku-paleo... Mutta siitä vuoden kestäneestä paleosta myöhemmin täällä.

Tämä postaus on ensimmäinen askel kohti reippaampaa ja aikaansaavampaa Jossua. Vaikka en siis luvannutkaan mitään!!! Toim.huom. 


Olen väkertänyt tämän lampun kasaan jo muutama kuukausi sitten, mutta en vain saanut aikaiseksi kuvata sitä. Sitten sain aikaiseksi kuvata, mutta en kirjoittaa postausta. *huoh* Tämä metallilangasta neulottu iso hökötys roikkui aikaisemmin edellisen asunnon "ikkunaverhona". Täällä näin näette sen alkuperäisessä konstekstissaan. Ja täällä oli jo konkreettista ideaa uudesta sijoituskohteesta havaittavissa. Siellä näkyy myös lampun alkuperäinen verhous. 


Niin kuin näkyy toisesta kuvasta, niin tämä ei oikein näytä miltään päivänvalossa kun lampussa ei ole valoja. Vaikka metallihäkkyrä on vielä kaksinkerroin tässä. Ehkä se olisi ollut kivempi, jos olisin neulonut pienemmillä puikoilla niin, että neuloksesta olisi tullut tiheämpi. Noh, en kyllä aio purkaa ja aloittaa alusta! :D Toki myös kivemmat hehkulamput näyttäisivät sisustukksellisesti paremmilta tuossa rungon varressa. 


Tykkään silti tuosta metallineuloksesta kovasti! Aina (lue: juuri koskaan) toteutus ei vaan vastaa ideaa. Mutta hei, aina ei voi voittaa, sanoi Hugo Peikkokin! :)

Niin ja se Mini-Paavojen voittaja jonka lupasin! Rändomigeneraattori arpoi tällä kertaa voittajaksi Repsun! Pistäppä mulle meilillä osoitteesi, niin laitan korvikset postiin.

Paljon lykkyä kaikkien uuteen vuoteen 2014!!!!!!!! Ei ressata liikoja, vaan otetaan rennosti! :)