keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Hyvää tekeviä trikookuteisia pannunalusia

Canelipuu ry sekä Sateenkaaria ja serpentiiniä -blogin Laura ovat yhdessä haastaneet kädentaitoisia bloggaajia ja blogien lukijoita auttamaan Intian vähäosaisia lapsia käymään koulua. Miten se sitten tapahtuu? Jokainen voi lahjoittaa haluamansa määrän tekemiään käsitöitä Lauran kautta Canelipuulle. Käsityöt myydään Teurastamon joulumyyjäisissä ja tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä  Canelipuun kautta. Lisää Canelipuun toiminnasta ja lahjoitusten kohteesta voi käydä lukemassa heidän nettisivuiltaan. 

Olin tietenkin heti messissä! Onhan kehittyvien maiden lasten koulutus havaittu olevan paras mahdollinen tapa poistaa köyhyyttä maailmassa. Tuntuu myös aika kivalta tehdä jotain konkreettista pelkän rahan lahjoittamisen sijaan. Toki sekin on tarpeen ja mahdollista myös tässä hyväntekeväisyyskohteessa. 

Haastan siis teidät kaikki mukaan osallistumaan! :) Toki ymmärrän, että kaikilla ei välttämättä ole aikaa, vaikka halua olisikin. Itse kulutan tällä hetkellä aikaani kotona odottelemalla pikku minionia syntyväksi, joten resursseja onneksi löytyi tähänkin projektiin. Halusin silti tehdä jotain nopsasti valmistuvaa, sillä en voi tietää koska tulee lähtö sairaalaan kun laskettu aikakin on jo ensi viikon lopulla. :) Virkkasin oman korteni kekoon trikookuteisilla pannunalusilla. Näihin ei huvennut kuin yksi ilta ja muutama TV-ohjelma siinä sivussa.



Kaikkiin pannunalusiin löytyi materiaalit kotoa joten oma rahallinen sijoitukseni on vain postikulujen maksaminen. 



Värit ovat yllättäen hyvinkin itseni näköisiä ja makuisia. :) Eivätköhän silti miellytä myös potentiaalisia asiakkaita.



Olen virkkaillut näitä pannunalusia ennenkin. Ovat mainio joululahja muuten, tai miksei tuliaisenakin. Sydämen muotoisia alusia virkkailin joskus ystävänpäivälahjaksi kavereilleni.



Jos haluatte haasteeseen mukaan, niin käykäähän kurkkaamassa lisäinfoa täältä! :)


lauantai 14. marraskuuta 2015

Tee-se-itse oksajoulukuusi + joulupaketointia

Joulupuu on rakennettu tänä vuonna hieman ajoissa. Kirjaimellisesti nimittäin rakennettu kelottuneista puunoksista - miehen, porakoneen ja ruuvien avustuksella. :) 

Halusin meille tänä vuonna jonkinlaisen "kestoversion" joulukuusesta, koska joulukuussa saattaa olla parempaakin tekemistä kuin aidon kuusen kanssa peuhaaminen ja neulasten siivoaminen. Selailin netissä kaikennäköisiä diy-joulukuusia ja ihastuin eniten oksista koottuun ja valoin varustettuun kuusentapaiseen. Ensin ajattelin tehdä sellaisen seinälle ripustettavan version, mutta en halunnut rei'ittää meidän seiniä sen takia kuitenkaan. Päädyin sitten tuollaiseen rungon omaavaan versioon. Ympärille kieputtelin 20:n kappaleen led-valosarjan, joka riitti sopivasti.


"Kuusi" on tökätty keraamiseen maljakkoon ja tuettu valkoisilla koristekivillä. Suurimman osan koristeita värkkäsin itse. Latvatähti (Prismasta), valkoiset minipompomit (Ikeasta) ja minilasipullot (Sinellistä) on ostettu valmiina. 






Myös suurin osa joululahjoista on paketoitu jo valmiiksi. Joulukortithan mä tein jo syyskuussa. :D Korteista on kuvia täällä ja täällä.


Sitä kaikista parasta ja toivotuinta joululahjaa täällä odotellaan edelleen syntyväksi parin viikon päästä... ^_^

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Virkatut kuppikakut ja piparit + diy teepussit

Ihastuin Porvoon reissullamme lelukauppa Riimikkoon ja päädyimmekin ostamaan sieltä lasten teesetin miehen kummitytölle syntymäpäivälahjaksi. Koska mulla on nyt kova diy-vaihe meneillään, halusin tuunata teesettiä itse tehdyillä ruuilla. Mikäs sen makoisammin olisi sopinut settiin kuin kuppikakut ja joulupiparit. Lisäsin vielä pienet teepussit mukaan.


Virkatut kuppikakut ja piparit on tehty Blend Bamboo -langasta, joka niin passelisti soveltuu tähän. Kuppikakkujen pohja on tummanruskeaa lankaa (eli suklaata :P) ja päällikuorrutus eri väreillä. Osassa on koristeena "nonparelleja" eli pikkuhelmiä ja toisissa isompia helmiä. Kuppikakkujen pohjalla on pahvista leikattu ympyrä ja ne on täytetty vanulla.


Piparit on virkattu ja sitten koristeltu sellaisella helmiäisvalkoisella tuubitussilla, jota en nyt tarkemmin osaa kuvailla.


Teepussien toinen puoli on valkoista huopalevyä ja toinen on tarrasta. Lankana käytin vaatteista leikeltyä kapeaa satiininauhaa ja "roikottimet" on tarraa molemmin puolin.


Pakkasin kuppikakut ja muut herkut silkkipaperiin ja Tigerista ostettuihin pikkupahvilaatikoihin, joita tuunasin vähän tarroilla.


Kauhian söpöä ja pastellista tuli taas! :)



keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Tuunattu vauvan jumppakaari

Yksi monista vauvanjutuista jonka halusin tehdä tai tuunata itse, oli jumppakaari a.k.a. leikkikaari. Itsekkäistä syistä halusin saada sen mätsäämään sisustukseen. :) Valmislelut ja muut vauvantarvikkeet kun yleensä ovat aika kirkkaanvärisiä - ymmärrettävistä syistä toki lapsen kehitystä ajatellen. En kuitenkaan ajatellut kasvattaa minionia tätä tuijotellen, joten eiköhän lapsesta kasva ihan normaali pastellivärienkin alla. :D


Aluksi mulla oli kova ambitio tehdä jumppakaari ihan alusta asti itse käyttäen esimerkiksi hulavannetta kehikkona. Sitten näin sekä kotimaisissa että ulkomaisissa blogeissa valmiista puisista kaarista tuunattuja versioita ja tulin järkiini. Löysin käytettynä Torista tämän Ikean LEKA-jumppakaaren vitosella ja tein kaupat.


Pohjamaalasin kehikon ja sen jälkeen sudin päälle vielä valkoista kalkkimaalia pari kerrosta. Nuo pyörivät palikat sivuissa maalasin vaaleanpunaisella ja lilalla. Leluja pitelevät nupit maalasin kolmella eri värillä. Sivupalikoihin virkkasin ja kontaktiliimasin vielä erilaisia kuvioita. Uskalsin jopa liimata A-kirjaimen tuohon yhteen palikkaan. Mikäli rakenneultran kätilö tiesi minionin sukupuolen oikein, tulee tulokkaan nimi alkamaan A:lla. :) Jos jotain olen muuten oppinut sambaamisesta ja sambapukujen värkkäämisestä, niin sen, että kontaktiliima on ihan parasta tällaiseen lujaa kiinnitystä vaativaan hommaan! :D *peukku*


Tämä kolmen P:n suora - eli pupu, pinkku ja panda on amigurumityylillä virkattu ihan ilman ohjetta, netin kuvia tuijotellen vain. BlendBamboo -lanka sopii passelisti näihin hommiin. Yhden killuttimen halusin tehdä mustavalkoiseksi, koska vauvat kuulemma parhaiten erottavat tuollaisia jyrkkiä värikontrasteja. Pandan sisällä on vielä extrana helistin.


Vauvan köllöttelypeitto on vielä kesken, joten hätävaraa toimittavat nuo trikookudematot, jotka ovat osa isompaa ikuisuusprojektia. No, on mulla EHKÄ vielä reilu 3 viikkoa aikaa saada valmiiksia loput minionin diy-projektit. Sen verran minioni jo meinaa puskea vatsanahkasta läpi, että saapi nähdä malttaako asua loppuun asti yksiössään. :)

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Helppo villatakki vol. 2

Olen taas puikotellut yhden helpon villatakin lisää. Ainaoikein isoilla puikoilla neulominen on vaan niin järjettömän terapeuttista! Viikko sitten pääsin ulkoiluttamaan villatakkia Vanhan Porvoon kaduille. Hei siis kuin nätisti nämä villatakin värit mätsäävät tähän vanhaan taloon??!!! ^_^


Mun tämänhetkinen suosikkini vaatteiden värissä on juurikin tuommoinen nätti vanha roosa. Mulla kuitenkin on jo yksi ihana roosa neulottu villapaita, joten päätin tällä kertaa vain tehostaa harmaata neuletta roosalla. Neule on tehty kasin puikoilla ja harmaa lanka on Lankamaailman Eco Alpaca ja väri nro 415. Taskut, hihojen piparireunat ja miehustan rusetin virkkasin Kerän Eden Cottage -langasta. Ihanan huurteisen pastellisia tämä roosa ja muutkin langan värit. Laav it!


Villatakin malli näyttää ehkä vähän hassulta kun tuo minionin yksiö pömpöttää tuossa edessä. :D Olikin vähän vaikeaa jo miettiä mittasuhteita normi kroppaa ajatellen, joten taidan loppuvuoden keskittyä värkkäämään jotain ihan muuta kuin neuleita itselleni.


Haikon kartano ja Vanha Porvoo olivat muuten tosi ihania. Ostin miehelle synttärilahjaksi vähän hemmottelua Haikossa. Siinä samalla sain itse tietysti shoppailtua Vanhan Porvoon putiikeissa. ;)


Tässä vielä lähikuvassa virkattu piparireunainen tasku. Heitin ihan päästäni tuon kuvion kun halusin samaa piparireunaa kuin hihojen suussakin. 


Samoin tässä villatakin rusettikiinnitys, joka ei oikein näy kokokuvissa.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Vauvan panda-sukat ja kypärämyssy

Näitä minionin tekeleitä syntyy nyt kun aikaa on ja minioni ei taas näytä syntyvän vielä. Noh, toki ihan tällä viikolla ei vielä kannattaisikaan syntyä muuta kuin vaatteita. 

Halusin käyttää tätä ihanan pehmoista ja kivan struktuurista Be Sweetin Bambino -lankaa, jota mulle jäi lankakauppani ajoilta. En tiedä saako tätä mistään Suomesta tällä hetkellä, mutta vinkatkaa jos näette tätä tai Bamboo-lankaa jossain. Vihreä Vyyhti myi aiemmin, mutta tällä hetkellä ei taida olla valikoimissa.


Tämäkin kypärämyssy on tehty samaisella Novitan ohjeella kuin edellisenkin postauksen pupu-myssy. Tähänkin vähensin 2 silmukkaa ohjeen koosta 60. Tämän tein ensin ja tässä on vielä tuo "lippa" mukana, koska halusin nähdä ensin kuinka myssy hahmottuu. Mulla kun rupee aina leipomaan kun joudun seuraamaan ohjeita. Kaikki ne kamalat lyhenteet ja sekavalta näyttävät ohjesepustukset! Huh! Mun silmääni ja aivojani miellyttäisi jos ohjeet kirjoitettaisiin selkeämmin esim. ranskalaisilla viivoilla.


Myssyllekin piti tulla pandan korvat ja nassu, mutta sitten en enää jaksanutkaan näiden sukkien jälkeen. Kaiken lisäksi mulla on niin monta uutta rautaa tulessa, että poltteli päästä tuunaamaan jo seuraavaa diy-projektia. Perus! :D

Olen siis virkannut nuo mustat yksityiskohdat ja kiinnittänyt ne sukkiin jälkikäteen. Sukkaosa on valkoista villalankaa, koska halusin näistä lämpimät.


Ja eikun seuraavan projektin ääreen! :)

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Vauvan pupu-myssy ja käpälä-lapaset

Halusin neuloa tulevalle minionille myssyn ja lapaset sisäkäyttöön, mutta en tietenkään voi koskaan tehdä mitään pelkistettyjä perusjuttuja. Näistä tuli siis Mimmi The Pupu -myssy ja lapaset. Koska kaikki söpikset eläinjutut vaan tarvii oman nimen! :D Ovat BlendBamboo-langasta neulottu, koska mun mielestäni bambuviskoosi on ihan parasta sisävaatteisiin. Hengittää hyvin, viileällä on lämmin ja lämpimässä viileä.



Myssy on tehty Novitan kypärämyssyohjeella, mutta jätin tällä kertaa ns. lipan siitä pois ja vähensin silmukoiden määrää parilla. Tämä siksi, että luin muiden tekijöiden kokemuksia kuinka myssyyn jää pienelle vauvalle turhan iso "hiippa" eli ei ihan mukaudu vauvan pään muotoon. Lisäksi tuo kypärämyssyn lippa tai kieleke tai mikä lie saattaa kuulemma mennä inhottavasti silmille. Tässä alla siis kuva, josta ilmenee tuo lipattomuus.



Mulla oli ihan kauhea himotus neuloa tälle pupu-myssylle myös korvat! Sitten järki voitti kuitenkin söpistelyhalun. Luppakorvat eivät ehkä ole vastasyntyneen myssyssä järin käytännölliset... Niinpä Mimmi-pupu sai vaan rusetin päähänsä.



Lapaset tein ihan omasta päästäni. Nähtäväksi jää, ovatko sopivan kokoiset vaiko ei. Lapasiin virkkasin erikseen nuo pupun käpäläanturat.



Nyt on viimeistelyvaiheessa vielä panda-versiot myssystä ja sukista, joten niiden kimppuun hep! :)

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Huurteinen ja helppo villatakki + koetilkun ohje

Mä olen varsinainen helppojen ainaoikein-neuleiden tehtailija! Piti saada tämä edellinen tuotos blogiin, koska seuraavakin helppo neuletakki on enää viimeistelyä vaille valmis. Nämä helpot neuleet valmistuvat supernopsasti, koska neulon ne aina isoilla puikoilla sekä kahdella eri langalla samaan aikaan. Tämä villatakki pitää sisällään Isagerin Spinni-lankaa (väri: Jäänsininen) ja Isagerin Silk Mohairia (väri: Vedensininen). Värit ovat siis samat, vaikka hieman eri nimellä. Mä olen muuten totaalisen rakastunut Isagerin lankoihin! ♥ Ihania ovat! Mulla on muuten esittelemättä vielä yksi helppo villapaita Isagereista, joka on tosin valmistunut jo puolitoista vuotta sitten, mutta siitä myöhemmin.


Mun piti kirjoittaa ihan ohjekin tälle, mutta onnistuin unohtamaan, että minkä kokoisilla puikoilla neuloin tämän! Sen verran uskallan sanoa, että kutoset tai seiskat ne oli. :) 



Kuvissa ei oikein pääse oikeuksiinsa tämä villatakki, mutta ihanan pörröinen ja pehmoinen se on! Niin kuin aina mun neuleet. :) Neuloin lisäksi pienet taskut tuohon eteen. Etukappaleita kavensin kohti pääntietä, mutta takakappale on ihan suora pötkö. Hihoissakin tein muutaman kavennuksen (neuloin siis olalta alkaen kohti hihansuuta), jotta hihansuista ei tullut liian löysiä omaan makuuni.


Näiden helppojen neuleiden yhteydessä kysellään aina silmukka- ja kerrosmääriä. Suosittelen kuitenkin neulomaan aina oman koetilkun. Sillä tavoin saat selville oman käsialasi ja saat juuri sen kokoisen neuleen kun itse haluat. Villatakin ohjeen sijaan tässä siis ohje neuletilkusta. 

Ota mallia jostakin valmiista neuleestasi ja sen mitoista. Laske sen jälkeen paljonko silmukoita menee 10 sentille, yhdelle sentille ja sen jälkeen omille mitoillesi. Tässä kuvassa esimerkki omista laskelmistani. Eli takakappaleen silmukkamäärän pyöristin 64:ään. 

TAI: Yleensä itse lasken päinvastoin nuo silmukat. Eli neulon 12 silmukkaa leveän tilkun (koska reunimmaisista ei kannata laskea). Sitten lasken montako senttiä 10 silmukkaa on ja sen perusteella tarvitsemani kokonaissilmukkamäärän.

Toivottavasti tästä oli apua. Tämä tapa kannattaa ehdottomasti opetella. Vaikka viekin hetken, niin laskemalla säästää purkamisen ja uudelleen neulomisen harmituksen.

Tsemiä kaikille aloittelijoille! :)

Tämä vetää nyt pörröneuleen niskaan ja lähtee metsästämään metsästä oksia seuraavaan DIY-projektiin...



sunnuntai 27. syyskuuta 2015

DIY JOULUPOROSIA

Joulukorttipajani jatkoi pyörimistään vielä tänäänkin. Eilen valmistui joulusukkasia ja tänään porosia. Tykkään näistä ehkä vielä enemmän kun eilisistä korteista. Jotenkin kivan minimalistisia mutta samaan aikaan glitteritskisiä mun makuuni. :) Korttipohjat ovat glitteripahvia ja porot on leikattu glitterisoftislevystä, jossa on tarra takana. (Loihdi-tuote myös.) Kiva kun sai kätsysti kolmiulotteisia kuvioita, eikä tarvinnut kuitenkaan leikkiä 3D-tarrapaloilla, kuten eilisissä korteissa. Ja keksin kerrankin glitterisoftikselle jotain käyttöä - muutakin kuin sambapuvuissa! :)


Tämä musta poronen pinkillä pohjalla oli mun suosikkini. Jotenkin tuli heti yksi ihminen mieleen, kenen näköinen tämä on ja tulee kolahtamaan hänen luukustaan. :) Tuo lilapohjainen on vähän enemmän lasten versio askartelusilmineen.


Sitten piti vielä porostella tällaisia lahjapussukoita. Nämä saavat sisäänsä lähempänä joulua ihania Tallipihan artesaanisia Suklaapuodin suklahia. Nams. :P Leikkelin pikkupaperipussukkan suuta vähän pyöryläksi. Sitten vaan askartelupahvista sarvet pikkupyykkäreillä kiinni. Niin ja silmät ja punakuono kans.


Loihdi-arvonnan voittajakin tuli arvottua! Pussukallisen askartelutuotteita tulee saamaan nimimerkki "Amelia". Ainakin massoja ja kangastussit tulee putkahtamaan postilaatikkoon - ja muuta yllärimukavaa. :) 

Kiitos vielä kovasti kommenteista kaikille. Oli kiva lukea teidän vastauksia ja tuotesuosikkeja. Tästä on hyvä jatkaa mun työkamujen kun minä poistun mammalomille ensi viikon jälkeen.

lauantai 26. syyskuuta 2015

DIY JOULUKORTTEJA

Eikös syyskuun loppu ole ihan hyvä aika aloittaa jouluvalmistelut - niin kuin esimerkiksi joulukorttien askartelu??? :D Onhan mulla toki se tekosyy olemassa, että ei koskaan tiedä koska vauva päättää putkahtaa maailmaan ja sitten ei ehkä päällimmäisenä ole mielessä enää joulukortit.


Toinen syy on se, että mulle on kertynyt aika paljon askartelumatskua ja hinkusin päästä testailemaan niitä. Mistä tuli mieleeni muistuttaa mattijamaijamyöhäisiä, jotta tämän illan ehtii vielä osallistumaan Loihdi-askartelutuotteiden arvontaa! *klik klik*


Näistä korteista tuli omia suosikkejani. Vaikkei nämä kai ihan siitä perinteisimmästä ja jouluisimmasta päästä ole. Muhun vaan iskee pastellivärit sekä musta ja valkoinen. Niin ja glitteritski! :D


Joulusukat on askartelupapruista tehty (Sinelli + Prisma). Kantapäissä on pyöreistä pitsikoristeista leikattua tarraa. Minipyykkipojat ovat Loihdi-tuotteita. Puiset napit ja kankainen pitsiteippi meidän firman vanhalla ilmeellä olevia askartelujuttuja. Tekstit Dymolla ja korttipohjat sieltä sun täältä.


Tästä mustavalkoisesta glitteripohjaisesta kortista tuli ehkä mun suosikki! Ylläri.


Sitten tein tämmöisiä vähän perinteisemmän ja jouluisemman näköisiä versioita. God Jul -teksti on washiteippiä. Muut tekstit ja joulusukat on leikattu askartelupaperista. Näitä tulossa Loihdi-sarjaan myös. Ja noita pyörylätarroja kans. 


Huomenna jatkuu joulukorttitehtailu, mutta vähän eri teemalla vaan! :)

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

DIY KIERRÄTYSPAPERIMEKKOKORISTE

Tällä kertaa esittelyssä ei ole oma tuotokseni, vaan kummitätini tehtailema mekkokoriste. Saimme tällä viikolla lahjaksi tämän sanomalehtipaperista valmistetun mekon. Kummitätilläni on tästä ruostemaalilla maalattu versio ja olen hinkunut jo useamman vuoden häneltä samanmoista. Tämä hopeaksi maalattu mekko tosiaan sopii ehkä paremmin meidän sisustukseen kuin semmoinen ruosteenvärinen.



Tämä on siis käsittääkseni tehty niin, että ensin on valmistettu sanomalehtipaperista muotti. Muotin päälle rakennetaan sitten edelleen sanomalehtipaperista tällainen mekko. Sitten vaan annetaan kovettua ja kuoritaan muotin päältä. Joskus kun haaveilin, että olisin tehnyt tällaisen itse, funtsin että onnistuisikohan Barbie-nuken käyttäminen muottina. 



Tämä koristus hakee vielä vähän paikkaansa, mutta mahdollinen sijoituspaikka voisi olla tässä eteisen seinällä. 



Mekon voi ripustaa seinälle nätisti siinä kiinni olevalla metallilangasta taitellulla henkarilla. Ihana tuokin, tykkään!

Koristeina on kuulemma jostain pitsistä leikatut kukkaset ja helmet, jotka on myös maalattu hopeisiksi.



Seuraavaksi lahjaksi odottelen kummitätiltäni sitten tätä videonauhasta kudottua veskaa. Hyvää kandee odottaa vähän kauemminkin! :D

PS. Ne ketkä eivät eilen huomanneet, niin edellisessä postauksessa askartelutuotearvonta... ;)

lauantai 19. syyskuuta 2015

LOIHDI-ASKARTELU + ARVONTA

Mä olen ollut niin kovin pähkinöissäni tästä viime aikoina! Onhan se nyt aika huippua, että pääsee päivätöissä pläräämään askartelutuotteiden kanssa. Eli tällaista me ollaan duunailtu viime kuukausina töissä. Uutta askartelutuotesarjaa nimeltään Loihdi! Vihdoin Loihdi-tuotemerkki on rekisteröity, ensimmäiset tavarat saatu Suomeen ja osa jo kauppoihinkin. Näitä löytyy ainakin S-ryhmän kaupoista, eli S-marketeista, Saleista ja tulossa on Prismoihinkin. Läheskään kaikki kaupat eivät ole vielä edustettuina tai tavaroita ei ole ehditty toimittamaan niihin, mutta tulossa ovat toivottavasti pian.



Tämä on mulle ja meidän tuotepäällikölle kuin oma lapsi - tai no ainakin sellaisen harjoituskappale! :D Me ideoitiin yhdessä tämän visuaalista ilmettä. Annettin toimeksianto graafiselle suunnittelijalle, että pitää olla vähän vintagea, uusiopaperia, herkkää vanhaa roosaa, pilkkua ja pitsiä. Niin ja tuommoinen "tägi", jossa on tuotesarjan nimi. Nimestä ei valitettavasti voida ottaa krediittiä, se kun ei ole meidän päästä. 



Napsin töissä muutamat kuvat ensimmäisistä Loihdi-tuotteista. Tuotteita löytyy sekä aikuisten että lasten askarteluun. Lapsille esimerkiksi glitterliimoja, vahaliituja, kangastusseja ja muovailuvahoja mm. neonväreissä.



Mun henk.koht. suosikkejani ovat nuo alla näkyvän kuvan helmi- ja silkkimassat. Sopii niin lapsille kuin aikuisillekin! :) Ja nämä liitutaulupyykkipojat sekä -tikut! Siis noiden kagastussien ja neon-muovailuvahojen lisäksi tietty.



Ai niin ja washiteipit! :D Ihan ite ollaan nämäkin valkattu. Vinkkivitosena, että en ole löytänyt mistään tämän edullisemmin washiteippejä. ;) On meillä paljon muitakin tuotteita ja tulossa vielä lisää. Tässä vain joitakin esimerkkejä ja omia suosikkejani.



Pirkanmaalaisille muuten vinkkinä, että lokakuussa on tulossa alueen Prismoihin Loihdi-promokiertue, jossa lapset pääsevät askartelemaan ja tuotteita saa kimppa-alennuksella. Tässä kiertueen aikataulua:

Prisma Lielahti: pe 9.10. kello 13-19
Prisma Kaleva: la 10.10. kello 10-16
Prisma Koivistonkylä: ke 14.10. kello 13-19
Prisma Ideapark: to 15.10. kello 13-19
Prisma Linnainmaa: pe 16.10. kello 13-19
Prisma Kangasala: la 17.10. kello 10-16

Sitten vihdoin se arvonta! Sain luvan arpoa teidän lukijoiden kesken pussukallisen Lohdi-tuotteita. Esimerkkinä pussukasta on tuo postauksen ensimmäinen kuva, johon kokosin omia suosikkejani. Miten sitten voi osallistua? Jätä kommentti tämän postauksen perään, La Mimmiitan facebook-sivulle tai meilaa mulle. Kerro mitkä tuotteet olisivat suosikkejasi (ne saattavat sujahtaa sitten voittopussukkaan), mitä askartelutuotteita toivoisit löytäväsi tulevaisuudessa marketeista tai jos tulee jotain muuta kommenttia mieleen näihin liittyen. :) Aikaa osallistua on ensi viikon lauantaihin 26.9. asti. Voittajan arvon sunnuntaina 27.9. ja ilmoittelen siitä niin blogissa kuin henkilökohtaisestikin. Eli jos kommentoit anonyymisti, niin jätäthän joko nimimerkkisi tai meiliosoitteesi. Voittopussukka lähtee postiin syyskuun lopussa kun vietän viimeistä viikkoani töissä ennen mammalomaani. Jaiiks ja snif!